Calpe

 

Valencian kielellä kaupungin nimi on Calp ja se sijaitsee Alicanten provinssin pohjoisosassa Marina Altan alueella. Calpe on n. 14 km päässä Alteasta ja Albirista/L'Alfaz del Pista n. 20 km. Calpen 30 000 asukkaan asukasmäärästä yli puolet on ulkomaalaistaustaisia. Calpe on kuuluisin Ifachin vuorestaan (Peñon de Ifach), joka on myös usein käytetty Costa Blancan maamerkkinä.

 

 

Historia

Ensimmäiset asutuksen jäännökset ajoittuvat pronssikaudelle ja niiden oletetaan olevan iberialaisten tekemiä. Nämä jäännökset on, ymmärrettävästi, löydetty korkeilta paikoilta Calpen ympäriltä, joista on hyvä näkymä alueelle. Etenkin Peñon de Ifachin luota on löytynyt asutuksen jäännöksiä. Roomalaistumisen myötä Calpen vaikutus kasvoi lisääntyneestä merikaupasta ja kalastuksesta johtuen.

Ensimmäisen kunnon linnoituksen rakennuttivat arabialaiset, ja kristityt valtasivat sen arabialaisilta 1240 (tai 1254 eri historioitsijoiden mukaan). Koko historiansa aikana Calpe on ollut strategisesti tärkeä monille lähirannikoiden hallitsijoille, sillä Ifachin vuori on tarjonnut loistavan puolustusaseman koko rannikolle. Kaupunki on tuhottu ja rakennettu uudestaan monen monta kertaa.

1930 -luvulla alkoi ensimmäisten hotellien rakentaminen alueelle, kun kaupunki alkoi laajentua Ifachin vuorta kohden vanhankaupungin suunnalta. 1960 -luvulta alkaen alkoi massiivinen uusien talojen rakentaminen turismia varten, kuten suurimmassa osassa Costa Blancan kaupunkeja ja kyliä.

 

Nähtävyyksiä

Ifachin luonnonpuisto (Parque natural de Peñon de Ifach)
Costa Blancan symbolina pidetty Ifachin vuori kohoaa 332 metrin korkeuteen merenpinnasta ja on n. kilometrin pituinen. Vuori on suosittu sekä sukeltajien että kiipeilijöiden keskuudessa. Vuorta ympäröi meri ja sen päälle pystyy kiipeämään eri tasoisia merkittyjä reittejä pitkin.

Vallesan puisto (Parque de la Vallesa)
Tämä virkistystoimintaan tarkoitettu puisto on kooltaan n. 10 000 m². Puisto löytyy la Mercedin kaupunginosasta lähellä samannimistä kirkkoa. Alueen kasvillisuus on tarkoituksellisesti merkitty opastekyltein. Puisto on ekologisesti tärkeä.

La Forat del Mar
Kaupunkia ympäröivän muurin rauniot.

Playa de la Fosa
Ifachin pohjoispuolella sijaitseva hienohiekkainen hiekkaranta.

Playa del Arenal-Boi
Playa del Arenal-Boi on etelän suuntaan katsova hienojakoisesta hiekasta koostuva hiekkaranta Calpen kaupungin vieressä. Hiekkarannalle pääsee suoraan kaupungin keskustasta.

 

Ravintolat

Calpe on täynnä loistavia erityylisiä ravintoloita alkaen saksalaisista, italialaisista, englantilaisista, välimerellisistä ja kansainvälisistä aina tapasravintoloihin asti. Tässä valikoituna kaksi tyypillistä espanjalaista ravintolaa ja kolme halvemman hintatason ravintolaa.

Ravintola Capricho sijaitsee Playa de la Fossan äärellä Calpessa ja on perinteinen ja tunnettu ravintola kaupungissa. Ravintola tarjoaa tuoreita mereneläviä pyydettynä suoraan Calpen lahdesta.
(Playa la Fossa, Edif. Frentemar, puh: (+34) 965 836 134)

Ravintola El asador de Marino on ns. pihviravintola ja tarjoaa erinomaista kotitekoista espanjalaista ruokaa. Ravintola on sisutettu talonpoikaistyyliin ja tarjoaakin lumoavan tunnelman. Ravintolassa on myös koko vuoden auki oleva terassi.
(Avenida Jaume I, Urb. La Merced, puh: (+34) 965 874 070)

Jos on tarkoituksena nauttia maukasta ruokaa hyvällä hinta-laatusuhteella, niin kannattaa tutustua näihin ravintoloihin:

Ravintola Pizzeria La Rusticana tarjoaa todella hyvät alkuruoat ja pastat.
(Calle Pintor Sorolla, 5; Edf. Apolo VII, puh: (+34) 965 874 520)

Ravintola Pizzeria Il Padrino tarjoaa edulliset ja hyvät pastat, pizzat ja tortillat.
(Calle Pintor Sorolla; Edf. Apolo VII, lc. 13, puh: (+34) 965 838 026)

Ravintola Mamma Leone tarjoaa mm. edullisia ja maukkaita pizzoja, salaatteja ja pastoja.
(Calle Blasco Ibánez, 9; Edf Apolo III, puh: (+34) 965 833 161)

 

Muuta huomionarvoista

Vanhakaupunki (Casco Antiguo)
Calpen vanhakaupunki on täynnä kiinnostavia asioita nähdä ja kokea, mainittakoon esimerkkinä kaksi erittäin kaunista kirkkoa (Iglesia de la Nuestra Señora de las Nieves ja Iglesia Antigua). Vanhaa kaupunkia voi kierrellä valmiiksi esitettyjä reittejä pitkin tai sitten eksyä itsekseen keskustaan. Vanha keskusta on täynnä erilaisia museoita, kuten esimerkiksi huumorimuseo (Museo del Cómic) ja arkeologian museo (Museo Arquelógico).

La Lonja
On rakennus, jossa pidetään päivittäin (ma-pe n. klo 17) kalahuutokauppa. Tätä tapahtumaa pääsee seuraamaan rakennuksen sisällä olevalta yleisöparvekkeelta.

Ajankohtaista

Miljonäärit juhlivat Alfas del Pi:ssä
31/08/2010

postimage
Alfas del Pi:ssä järjestetty Unforgettable Summer Party houkutteli miljonäärejä ympäri Eurooppaa

Valkea Marina Kauppalehdessä
25/08/2010

postimage
Haastattelussa tarkastellaan Espanjan loma-asunto-markkinoiden tilaa ja tulevaisuutta.

Espanjan taloustilanne eroaa jyrkästi Kreikan tilanteesta!
13/08/2010

postimage
Lue Valkean Marinan uusin talousraportti, jossa käsitellään muun muassa Espanjan tilannetta Kreikkaan verrattuna.

Valkean Marinan yhteistyöpankki EU:n stressitestin voittaja!
29/07/2010

postimage
EU:n pankkivalvojien komitean toteuttaman stressitestin mukaan Banca March on EU-alueen vakain pankki.

Asunnon ostaminen Espanjasta
09/07/2010

postimage
Katso Valkean Marinan opastusvideo asunnon ostoprosessiin liittyvistä käytännön seikoista!

Alfas Del Pi:n elokuvafestivaalit
07/07/2010

postimage
Alfas Del Pi:n vuosittainen elokuvafestivaali on taas täällä! Festivaalit jatkuvat 11. heinäkuuta asti.

Altean mikroilmasto
07/06/2010

postimage
Artikkeli kertoo lyhyesti Altean alueen aurinkoi- sesta ja terveydelle suotuisasta mikroilmastosta.